Ajankohtaista

  

  • Viestejä Kasvukäytävältä - kiertue käynnistyy

    Yksi Suomen kasvukäytävän vetovoiman ja menestyksen tärkeimpiä tekijöitä on sen ainutkertaiset alueet. Siksi huhtikuussa kasvukäytävälla alkaa uusi "Viestejä Kasvukäytävältä" kiertue, jossa vaikuttaja Viivi Altonen lähtee kiertämään läpi kaikki Suomen kasvukäytävän 17 kuntaa ja kaupunkia ja esitellen alueiden ainutlaatuisuutta ja elinvoimaa niiden uniikkien tapahtumien kautta. 

    Taustalla halu vaikuttaa kasvukäytävän kehitykseen

    Viivi Altonen on 26 -vuotias somevaikuttaja, malli ja juontaja, joka on kotoisin Tampereelta. Hän on vuoden 2020 Miss Suomi, sekä Erikoisjoukot TV-sarjasta tuttu kasvo. Hän opiskelee sosiaalipsykologiksi ja tekee maisterin opintoja Tampereen yliopistossa.

    “Halusin lähteä mukaan yhteistyöhön, koska asun Suomen kasvukäytävällä ja kasvukäytävän painopisteet eli osaaminen, liikkuminen ja yrittäminen ovat minulle tärkeitä asioita.  Kasvukäytävä minulle tarkoittaa innovatiivista avointa, kannustavaa ja vastuullista tulevaisuutta ja haluan tuoda mukaan oman panokseni vahvistamaan tätä.” Altonen kertoo.

    Altonen uskoo, että tukemalla alueiden yhteistyötä sekä kehittämällä uusia innovaatioita ja virtauksia, Suomen kasvukäytävä rakentaa koko Suomen valoisaa tulevaisuutta.

    “Tapahtumat ovat yksi elinvoimaisuuden vahvimmista merkeistä. Siksi esittelemällä kasvukäytävän alueita kiertämällä niiden ainutlaatuisia tapahtumia, esittelemme koko alueen elinvoimaisuutta ja potentiaalia.” Altonen täsmentää.

    Elinvoimaa esille uudella tavalla

    "Suomen kasvukäytävä on kansainvälisestikin kiinnostava runsaan tapahtumakattauksen kautta. Halusimme siksi esitellä ainutkertaiset alueet uudella, raikkaalla otteella, johon Viivi oli viestinviejänä loistava valinta", Suomen kasvukäytävän johtaja Jaana Villanen toteaa.

    Kiertue alkaa Riihimäen “Kasvu ja kansainvälisty” tapahtumasta maaliskuussa ja päättyy Lokakuun lopussa “Kauhujen Kangasala” tapahtumaan. 

    Tavoitteena on vierailla seuraavissa tapahtumissa:

    • 30.3 Kasva ja kansainvälisty RIIHIMÄKI 
    • 27.5 Koti Lempäälässä LEMPÄÄLÄ
    • 25-26.5 Jääkiekon MM-kisat TAMPERE
    • 9.6 -> Laukon Kartanon näyttelyt VESILAHTI 
    • 10.6 Summer Boom PIRKKALA
    • 15.6 Miinan Monttu kesäteatteri HAUSJÄRVI
    • 30.6–2.7 Barokkiviikot JANAKKALA
    • 5.7 Tangomarkkinat SEINÄJOKI 
    • 20–23.7 European Open Frisbeegolf NOKIA
    • 20–23.7 Ihmiset Suviyössä ooppera HÄMEENKYRÖ
    • 18–20.8 Hämeen keskiaikafestivaali HÄMEENLINNA
    • 21–24.8 Hunajahulinat AKAA
    • 30.8–1.9 Helsingin juhlaviikot HELSINKI
    • 2.9 Multigolf MM-kisat HATTULA
    • 24.9 Poronpolku LOPPI
    • 27–29.10 Kauhujen Kangasala KANGASALA
    • VANTAAN Tapahtuma ja aika varmistuu pian

    Kasvukäytävän potentiaali koko Suomen nähtäväksi

    Kiertueen aikana tullaan näkemään paljon videoita eri tapahtumista, alueista ja niiden keskeisistä henkilöistä ja oppimaan mielenkiintoista tietoa liikkumiseen, asumiseen, yrittämiseen ja osaamiseen liittyen.

    “Ideana eli siis ole tehdä perinteistä tapahtumamarkkinointia, vaan käyttää tapahtumia elinvoiman ja alueiden ainutlaatuisuuden esille tuomisessa” Villanen sanoo. Hän toivoo, että kiertueen avulla yhä useammalle suomalaiselle kasvukäytävän alueet ja potentiaali tulee tutuksi ja, että videot inspiroivat ihmisiä myös vierailemaan aikaisemmin tuntemattomissa kunnissa ja kaupungeissa.

    Ensimmäinen video Riihimäeltä julkaistaan 2.5 , jossa Viivin haastattelemansa kaikille Suomalaisille tuttu Riihimäkeläinen kertoo yhteistyön merkityksestä. Kannattaa siis pysyä kuulolla!
     

    Tagit: blogi  
      Takaisin