Yhdessä uudistumalla elinvoimaa
Maan suurin yhtenäinen työssäkäynti- ja talousalue, joka toimii aitona innovaatio- ja kehittämisalustana älykkäille ihmisten, tavaroiden, palveluiden sekä osaamisen liikkumisratkaisuille.
Suomen kasvukäytävä on Helsingistä Seinäjoelle ulottuva aluekehittämisen yhteistyöverkosto, joka on muodostettu vuonna 2013 edistämään kasvukäytävän kehittämistyötä. Yhteiskehittäminen on verkoston perustamisesta saakka tehty yhdessä kuntien, kaupunkien, yrityksien sekä koulutus- että tutkimustoimijoiden kanssa.
Vuorovaikutteinen tilannekuvan toimintamalli on konsepti, jonka Sitra on kehittänyt yhteistyössä alueiden kanssa vuonna 2021. Suomen kasvukäytävä jatkaa vuorovaikutteisen tilannekuvan kehitystyötä sekä kasvukäytävän väylällä että tarjoten mahdollisuuden avoimesti muillekin osallistua mukaan.
Osallistuminen elinvoimatyön kehittämiseen yhteisessä työskentelyalustassa on avointa kaikille, mutta edellyttää rekisteröitymisen.