Elinvoima

 

Suomen talouskasvun ja kilpailukyvyn ydin

Suomen kasvukäytävä on Helsingistä Seinäjoelle ulottuva liikenteen ja elinvoiman vyöhyke. Sen runkona toimivat päärata, moottoritie sekä tiheä ketju kuntia, kaupunkeja ja yrityksiä.

Yhteistyöfoorumina olemme toimineet vuodesta 2013. Kasvukäytävään kuuluu 17 kuntaa ja 4 maakuntaliittoa, sekä kasvukäytävän alueen Kauppakamarit ja Suomen Yrittäjät.

Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa alueen kasvua ja yhteyksiä, sekä kytkeä Kasvukäytävä ja Suomi kiinteäksi osaksi eurooppalaista liikenneverkkoa.
 

Tehokkaampi yhteistyö: Kasvukäytävän jäsenet ovat osa laajaa verkostoa, joka koostuu 17 kunnasta ja 4 maakuntaliitosta. Tarjoamme kunnille, kaupungeille, yrityksille ja järjestöille mahdollisuuksia uusiin kumppanuuksiin, yhteisiin hankkeisiin ja kokemusten vaihtoon.

Parempi saavutettavuus ja liikkuminen: Yhdessä voimme varmistaa paremman saavutettavuuden ja sujuvammat yhteydet niin työmatkaliikenteessä kuin logistiikassakin. Tämä hyödyttää kaikkia alueen toimijoita.

Vahvistuva elinvoima: Yhdessä hyödynnämme alueen merkittävää kasvupotentiaalia. Luomme uusia mahdollisuuksia talouden kehitykselle ja parannamme kilpailukykyä.

Linkki Eurooppaan: Kasvukäytävä on kiinteä osa Euroopan liikenneverkostoja. Näin jäsenalueet saavat entistä vahvemman aseman Euroopan markkinoilla ja hyötyvät laajemmista kansainvälisistä yhteyksistä.

Tavoitteemme

Liikkuminen on keskeinen tekijä alueen kasvun ja elinvoimaisuuden taustalla. Kansainvälistyminen ja talouskasvu edellyttävät vahvaa kotimaista liikenneverkkoa ja tehokkaita kuljetusratkaisuja. Alueen ja koko Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi tulevaisuudessa on varmistettava seuraavat asiat:

  • On vahvistettava kasvukäytävän asemaa eurooppalaisessa liikenneverkossa.
  • On varmistettava Suomen kasvukäytävän kriittisen liikennerungon – pääradan, valtateiden, lentoasemien ja satamien – sujuvuus ja luotettavuus.
  • On kehitettävä kasvukäytävän liikenteen solmupisteitä logistiikan tarpeisiin.

Lue lisää

ARKISTO

  • Lähes 400 kilometriä taittava “Suomen kasvukäytävä liikkuu” - tempaus lähti liikkeelle Seinäjoelta

    31.5.2024

    Hallituksen käynnistämässä Suomi Liikkeelle -ohjelmassa nostetaan keskiöön suomalaisten toimintakyky ja haetaan keinoja liikkumisen ja hyvinvoinnin edistämiseen. 

    Tukeakseen tätä tärkeää liikkumisen ja elinvoiman viestiä Suomen kasvukäytävä, Suomen Olympiakomitea, Suomen Yrittäjät ja Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys päättivät toteuttaa yhteistyössä lähes kolme viikkoa kestävän elinvoimaan, kasvuun ja liikkumisen iloon painottuvan tempauksen, jossa liikutaan lihasvoimin kasvukäytävän paikkakuntien läpi Seinäjoelta Helsinkiin ja nostetaan erityisesti yrittäjien toimintaa esille.

    “Kunto- ja terveysliikuntakeskukset tarjoavat laadukkaita liikuntapalveluita ympäri Suomen. Ne ovat terveyden, hyvinvoinnin ja liikuntapalveluiden paikallisia tuottajia, jotka mahdollistavat liikkuvia yhteisöjä eri toimintamalleilla. Yhteistyöllä julkisen sektorin, yritysten ja yhdistysten välillä voimme parantaa asukkaiden terveyttä ja toimintakykyä, sekä rakentaa elinvoimaa, investointeja, osaamista ja työllisyyttä. Vahvistetaan saavutettavuutta, palveluketjuja ja kumppanuuksia edistääksemme hyvinvointia ja terveyttä kaikissa ikäryhmissä. Hyödynnetään palvelutuottajien resursseja ja laitetaan Suomi liikkeelle!” ilotsee toiminnanjohtaja Riitta Hämäläinen-Bister Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistyksestä.

    Tempauksen tarkoituksena on viedä liikkumisen viestiä paikkakunnalta toiselle lihasvoimin: kävellen, pyöräillen, tanssien, potkulaudalla, jne – tyyli on vapaa, liikkumisen ilo keskiössä. Matkassa mukana kulkee konkreettinen viestikapula, johon kerätään liikkumisen viestejä jokaiselta paikkakunnalta.

    Tempaus lähti tänään liikkeelle Seinäjoen kaupungintalon edustalta, missä kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä lisäsi ensimmäisen viestin viestikapulaan ja ojensi sen Suomen kasvukäytävän johtajalle Jaana Villaselle.

    Seinäjoen viestissä Kiiskilä nosti esille asukkaiden ja seurojen merkityksen: “Liikunta, urheilu ja niiden hyvinvointivaikutukset ovat meille seinäjokisille hyvin tärkeitä. Liikkuminen kuuluu elämään Seinäjoella joka päivä. Kaupunki luo jatkossakin puitteita, mutta tärkeintä on asukkaiden ja seurojen toiminta. Meillä on tilaa liikunnalle!”

    Villanen lähti kuljettamaan viestikapulaa pyöräillen Hämeenkyröä kohti. 

    Tempaus kannustaa yrittäjiä matkan varrelta esittelemään toimintaansa samana päivänä kun viestikapula saapuu kyseiselle paikkakunnalle ja asukkaita tutustumaan tarjolla oleviin palveluihin. Mukana tempauksessa on jo yli sata toimijaa ja viestikapula viesteineen luovutetaan Eduskuntatalolle Helsinkiin tempauksen viimeisenä päivänä 19.6 2024.

    Tempauksen aikataulun ja ohjeet ilmoittautumiseen löydät Suomen kasvukäytävän nettisivuilta: https://www.suomenkasvukaytava.fi/tapahtuma/suomen-kasvukaytava-liikkuu

    Suomen Yrittäjät:
    Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000

    Suomen Olympiakomitea:
    Suomen Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, jonka tehtävä on edistää suomalaisten liikettä ja liikunnallista elämäntapaa, rakentaa edellytyksiä laadukkaalle ja uudistuvalle seura- ja järjestötoiminnalle ja tuottaa menestystä huippu-urheilussa. 

    Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys:
    Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry on ainoa Suomessa toimiva kunto- ja terveysliikuntakeskusten toimialajärjestö (perustettu vuonna 2002). Yhdistyksen tarkoituksena on toimia elinkeino- ja toimialapoliittisena etujärjestönä, turvata ja edistää alan yrittäjyyttä.

    Suomen kuntoutusyrittäjät:
    Suomen Kuntoutusyrittäjien jäsenenä on noin 1100 kuntoutuspalveluja tarjoavaa yritystä ympäri Suomen. Jäsenistöön kuuluu fysio-, toiminta-, puhe- ja psykoterapiayrityksiä sekä pienempiä kuntoutuksen aloja musiikkiterapiasta ravitsemusterapiaan ja ratsastusterapiasta kuulon kuntoutukseen. Kuntoutusyrittäjät tarjoaa jäsenilleen neuvontaa ja tukea alan asiakirjavaatimusten ja lainsäädäntöasioiden kanssa, järjestää kuntoutusyrittäjyyteen liittyviä tapahtumia ja tekee alan edunvalvontaa hyvinvointialueilla sekä valtakunnan päätöksenteossa. 

    Suomen kasvukäytävä:
    Suomen kasvukäytävä on Helsingistä Seinäjoelle ulottuva aluekehittämisen yhteistyöverkosto, joka muodostaa Suomen elinvoimaisimman ja kilpailukykyisimmän asumisen ja kasvun vyöhykkeen.
     

     

    Lisätiedot: 

    Jaana Villanen
    Suomen kasvukäytävän johtaja 
    jaana.villanen@suomenkasvukaytava.fi

    Petri Keskitalo
    Suomen olympiakomitean liikkeen ja liikunnallisen elämäntavan yksikön johtaja
    petri.keskitalo@olympiakomitea.fi

    Matleena Livson
    Erityisasiantuntija, Liikunnallinen elämäntapa, Liikkujan polku –verkosto
    matleena.livson@olympiakomitea.fi

    Riitta Hämäläinen-Bister 
    Toiminnanjohtaja, Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys
    riitta@sky-ry.fi

    Anna Nurmi-Lehto
    Toiminnanjohtaja, Suomen kuntoutusyrittäjät Ry
    anna.nurmi-lehto@kuntoutusyrittajat.fi
     

     

     

     

    Tagit: tiedote  
      Takaisin

Verkostossa mukana olleet